tiistai 19. marraskuuta 2013

Risusydämiä

 
 
 
Tänä syksynä olen puuhastellut risujen kanssa. Miehen kotitalon pihalta kaadettiin koivuja ja sieltä olen raahannut mukanani risuja aikamoiset keot. Niistä on sitten syntynyt yhtä sun toista, varsinkin näitä risusydämiä on tullut väkräiltyä aikamoinen kasa. Nämä valmistuu kyllä aika nopeasti, eikä ole vaikeatakaan! Suvikummun sivuilta löytyy hyvät ohjeet kuvineen. Näistä saa kivoja kestokoristeita, jotka säilyvät vuodesta toiseen ja somistetta vaihtamalla sopii kaikkiin vuodenaikoihin, sisällä tai ulkona!  
 
 
Risusydän
 
 
 
 
 




 
 




 
 
Muuton myötä tuli kartoitettua askartelu- ja muut käsityötarvikkeet ja kyllähän niitä on kertynyt aika lailla. Päätin olla ostamatta vähään aikaan mitään uutta ja tämän syksyn tekeleet ovatkin kaikki vanhojen varastojen tyhjennystä.
 
 
 
Pakkasta ja lunta odotellen,
Virve 
 

2 kommenttia: