lauantai 11. tammikuuta 2014

Villakangastakki

 
Sain valmiiksi vähän isomman projektin, jonka aloitin jo loppusyksystä.
Minulla teki mieli kokeilla villakangastakin tekoa ja lehdistä ei oikein löytynyt mieleistä mallia. Suuri osa lehtien tarjonnasta oli väljiä malleja yksinkertaisilla leikkauksilla tai sitten leikkaukset tai kauluksen malli ei ylipäätään miellyttänyt. Päädyin sitten selailemaan zalandoa ja piirtelin ja ideoin sen perusteella mieleisen mallin. Aika monet yksityiskohdat tähän taisivat löytyä eräästä Vilan takista.
 

 
 


Seuraava suuri haaste oli siinä, että kaavoja ei ollut. Olen tehnyt joskus aikaisemmin samettitakin (Ottobre 5/2009) ja siitä tuli istuvuudeltaan ihan hyvä. Otin ne kaavat uuden takin pohjaksi, ja niiden avulla piirsin uudet kaavat, joihin tein sopivat leikkauset ja muut muutokset. Kauluksen teko jännitti eniten, mutta sain senkin väkerreltyä kuntoon.
 
 

 
 

 
 

 
 Tämä eräästä loppuunmyynnistä ostetettu villakangas on odottanut pitkään sopivaa käyttöä ja tähän se sopi erittäin hyvin. Myös vuorikangas on ostettu samalla kerralla. Eli takille ei tullut hintaa lopulta kuin 10-20 euroa, jos muistan oikein. Napit oli ainoat jotka jouduin ostamaan tätä varten.

 
 
Ja kalusta eri tavoin aseteltuna:


 
 
Ja vielä sovituskuvia:
 


 
 
Takista tuli kyllä mieluinen! Tämän teko oli minulle aikamoinen haaste ja olen erittäin iloinen että sain sen tehtyä! Seuraavaksi suunnitelmissa on kaikenlaisia pienempiä tekeleitä, jotka pitäisi saada nopsasti valmiiksi. Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!