Onpa taas ollut mukavaa ommella pikkuvaatteita. Poikien jäljiltä on jäänyt jonkin verran kankaita joita ei silloin tullut käytettyä eikä he ole niitä enää vaatteiksi huolineet. Muutenkin pikkuvaatteita on hauskaa tehdä, eikä niihin mene edes kovin paljon kangasta.
Isoveljien vanha pinnasänky maalattiin valkoiseksi. Täytyy kyllä sanoa että maalin hinnalla ja hiomisen ja maalaamisen vaivalla olisi kyllä kannattanut ostaa käytetty sänky!
Päällystin uudelleen vanhan pinnasuojan. Minulla oli tuota harmaata tähtipuuvillaa, mutta sitä ei ihan riittänyt molemmille puolille. Yitin löytää siihen sopivaa kangasta. En jaksanut alkaa tilailemaan ja eurokankaassa oli tuo beige tähtikangas lähinnä sopivaa. Otin siis sitä vaikka ei se silmää ihan miellytäkkään. Päiväpeitto/torkkupeitto puuttui myös ja siihen sain kulutettua vihreäsävyisiä trikoo tilkkuja. Nuo tilkut oli just sellaisia palasia mistä ei olisi enää mitään vaatetta saanut tehtyä joten hyvään hyötykäyttöön menivät tässä! Mietin kyllä ensin, että miten trikoosta onnistuu tehdä tilkkutyö mutta ihan hyvin se sujui. Ompelin saumat ihan vain suoraompeleella. Eihän se tässä juurikaan veny niin ommelkin pitää. Vuorikangas on vihreää joustofroteeta.
Tässä on jumpsuit (ottobre 4/2012) koossa 68. Tähtikangas on sisäpuolelta pörröistä collegea Eurokankaasta. Vetoketjun paikka jäi hivenen liian lyhyeksi kun vahingossa katsoin toisen puolen mitan kaavasta väärin ja kanttaus jäi lyhyeksi. Sitä ei olisi saanut siististi jatkettua, niinpä vetoketju jäi lyhyemmäksi. Tarkkasilmäiset voi huomata että tässä kuvassa ei vetoketju ole vielä paikallaan. Sen voi listätä jälkikäteen, koska se ommellaan vain tuohon kanttauksen alle. Tein myös vuorilliset tumput kevättä ajatellen. Vuorina niissä on trikoo.
Tässä on pikkuvaatteita jämäkankaista. Kaavana on tähtibodyssa Sausage dog (4/2014), vihreissä ja ruskeissa housuissa Straight stripes (4/2014), kettubodyssä Kisuliini (6/2012), kettuhousuissa Streagy legs (1/2015) ja myssyssä Giant triangle (6/2013). Kaikki kaavat ottobreta. Tuosta Sausage dog -kaavasta tykkäsin kovasti. Tosin nyt kun olen käyttänyt tuota kaavaa lisää, niin olen tehnyt alaosan kokonaan kanttaamalla, samalla tavalla kuin tuossa harmaassa bodyssa.
Tässä on koottuna kaikkia pikkuompeluksia. Tumppuja , liivinsuojia ja harsoja. Tumput olivat kovassa käytössä ensimmäisinä viikkoina kun pikkuinen muuten vahingossa raapi itseään. Kestoliivinsuojiin laitoin bambua sisäpuolelle (siilikangas). Kerroksia on yhteensä neljä ja kankaat trikoota , joustofroteeta, collegea ja velouria.
Nyt kun aikaa on ehkä enemmän, on tarkoitus kunnostautua tässä blogin pidossa. Eli luvassa on postauksia hieman tiuhempaan tahtiin kuin menneinä vuosina =).