maanantai 24. tammikuuta 2011

Neulottu slipoveri ja dinopusero

Pikkuveljelle valmistui neulottu slipoveri. Ohje tähän on yhdistelmä kahdesta eri lehdestä: Novitan talvi 2010 lehdessä oli slipoverin ohje, jonka mukaan tämän tein muuten, mutta etukappaleen vinoneliökuvion ohje löytyi Suuren Käsityölehden 11-12/2009 numerosta. Koko tässä on hieman pienennetty 98. Lankana Novitan sinisorsa.



Hivenen liikaa pituutta tähän tuli ja tuo etukappaleen kuvio ei juurikaan erotu ainakaan näissä kuvissa langan raidallisuuden vuoksi. Livenä näkyy ehkä vähän paremmin. Mutta onpahan siinä kuitenkin vähän elävyyttä antamassa.


Tämä isoveljen dinopaita on ollut valmis jo tovin, mutta lopultakin sain aplikaation langat pääteltyä. Kankaat velouria, kaavana sama Ottobren raglanpaita, jolla olen aikaisemmin tehnyt mm. tähtipaidan ja monet muut. Ensin aplikoin paitaan erilaisen dinon, mutta palaute tuli heti: hänelle neuretaan, jos on tuon näköinen dino paidassa! Vain tyrannosaurus kelpasi. Siispä tekemään uusi etukappale. Kyllä äiti oli vähän yllättynyt ja huvittunut. Nyt se ensimmäinen versio etukappaleesta odottaa jotain uutta käyttöä. Saa nähdä, löytyykö sille käyttöä!  



Tällä kertaa minulla on jopa sovituskuvia molemmista pojista.  





Tässä vielä dino lähikuvassa. Tästä taisi tulla lopulta aika mieleinen paita! 


Tähän asti langat ja muut ompelutarvikkeet ovat olleet mikä missäkin pussissa. Nyt osa niistä pääsi onneksi parempaan järjestykseen. Saumurilangoille ja lopuille tarvikkeille pitäisi vielä keksiä joku järkevä säilytyssysteemi. Suurin ongelma on kuitenkin tilanahtaus. Ompeluharrastus on ahdistettuna kodinhoitohuoneen yhteen nurkkaan ja sieltä se sitten pursuu keittiön pöydälle ja muuallekin taloon. Kuvissa taustalla näkyy myös viitteitä seuraavaksi ompeluvuoroon tuleviin juttuihin. 

maanantai 10. tammikuuta 2011

Kuvakooste vuodelta 2010

Olen nähnyt blogeissa näitä koostekuvia ja minäkin halusin kokeilla tehdä vastaavaa. Tässä on nyt viimevuoden tekeleet. Tein kuvia kolme: ensimmäisessä on lastenvaatteet, toisessa itselle tehdyt vaatteet ja neulokset sekä muut ompelukset ja kolmannessa korut ja muut askastelut. Nämä on esillä blogin vanhassa osoitteessa, joka löytyy sivupalkista.





sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Käsipyyhkeitä keittiöön

Tein tällaisia käsipyyhkeitä joissa on tuollainen ripustussysteemi. Näitä on tässä aika paljon, mutta lopulta itselle jäi vain yksi, kun olen antanut niitä aika monille.  





Tässä vielä kuva kiinnityssysteemistä. Pyyhe kiinnittyy tarralla. Kaavan piirtelin itse.


Tässä vielä pyyhe paikallaan hellan kahvassa roikkumassa. Ihan käytännöllinen.





sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Viimeinen erä joululahjoja


Tässä vielä viimeinen erä joululahjoja. Paita Sampsukan lohikäärmetrikoosta Ottobren 6/2009 trikoopaidan kaavalla koossa 122 cm.

                    


Tämä tähtipaita on samanlainen kuin aikaisemmin postasin edellisessä blogissani. Se paita piti aluksi tulla lahjapaidaksi, mutta kun sovitin sitä omalle pojalleni, arvelin sen olevan hieman liian pieni lahjansaajalle, joten tein toisen isomman. Ensimmainen versio jäi sitten omalle pojalle. Mutta ihan hyvä niin, koska poika tykkäsi siitä kovasti. Tässä sama kaava kuin lohikäärmepaidassa, lisäsin vain hieman pituutta ja leveyttä.


                  


Tässä tunika hippikukasta. Kaava jostain tosi vanhasta Ottobresta, jota sitten kaventelin ja muuttelin. Koko 116cm.


                 


 Nämä housut on kierrätetystä farkkukankaasta. Kangas on jonkun verran joustavaa, joten tein ne collegehousujen kaavalla. Taskuosa oli farkkujen lahkeensuista, jossa kangas oli tummempaa. Vyötärölle laitoin resorin, että olisivat mukavat pitää. Koko näissä 116 cm.