sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Vauvalle vaatepläjäys, 27 vaatetta!

Syksyn ja talven mittaan ompelukärpänen on purrut ihan tosissaan, ainakin näitä pikkuvaatteita on syntynyt aikamoinen pino. Osasyynä on myös se, että pikku-ukon vaatteet tuntuivat jäävän yksi toisensa jälkeen pieneksi eli isompia tarvitaan. 

Tässä EK:n kettucollegesta vetoketjutakki ja housut. Selasin kaikki Ottobret läpi enkä löytänyt yksinkertaisen huputtoman vetoketjupuseron kaavaa. Niinpä sellainen  piti  muokata paidan kaavasta. Halusin tehdä tämän nimenomaan huputtomana, koska se on helpompi pitää takin alla. Housujen kaava oma. Koko näissä 74cm.


Kylmät ilmat vatii lämmintä ulkohaalarin alle ja siihen tarkoitukseen valmistin Myllymuksujen merinovillasta haalarin. Tämä siilikuvio on kyllä todella suloista! Kaavana tässä on Nukkumatti unihaalari (Ottobre 6/2012), jonka leikkasin vähän väljemmäksi. 


merinovillahaalari

Samasta kankaasta tein myös lapaset lämmikkeeksi kintaisiin. Hyvät ohjeet kaavan piirtämiseen löytyi Tehtaamon blogista.

merinovillalapaset


Nukkumatti unihaalarin kaavalla tein lisäksi pari yöpukua koossa 86cm. Minusta tämä kaava oli ihan toimiva ja hyvä mitoituksiltaan. Kankaat on Käpyseltä.


Nukkumatti unihaalari


Nettikaupat on pullollaan ihania kuoseja lapsille. Tässä alla muutamia herkkupaloja muotoutuneena paidoiksi ja bodyiksi. Raglanpaidoissa käytetty kaava on Ottobren 1/2016 Skogsdjur ja perinteisellä hihalla kaava on Ottobren 4/2011 Baby basics.

Ihana pupujemma on Verson puodista, mutta Hide and seek jerseyn ostopaikkaa en muista.


Paitoja taaperolle

Polut trikoo Majapuulta.

Paita Polut trikoosta

Satumetsä trikoo Raitalan kankaalta.


Työkonetrikoo on muistaakseni ostettu aikoinaan Metsolasta.




Bodyissa kaavoina on Sausage dog (Ottobre 4/2014) ja raglanhihaisessa Kisuliini (Ottobre 6/2012).


Pupujemma body

Pingviiniaplikaatio piristää perusraitaa.


Nämä on pari koottu jämäkankaista. Autobodyn dikitrikoot Majapuulta.



Käpyseltä tilatuista kankaista tällainen setti. Housun kaava oma. 


Housukavalkadi on tehty kaapissa marinoituneista kankaista. Kaavana parissa ylimmässä Young jogger (Ottobre 6/2017).




Näissä kolmessa kaavana Straight stripes (Ottobre 4/2014). Vyötärön muutin resorilliseksi.


Sitten vielä muutama pikkuompelus. Näissä kaavat omia.



Tuubihuivi pienelle tytölle ja pipo itselle.


Olipas se aikamoinen vaatepläjäys. Tämä postaustahti on minulla aika verkkainen ja kuvia ehtii kertyä aikamoiset määrät. Nytkin luonnoksissa on monta postausta odottamassa viimeistelyä. Olen myös laiska käsittelemään kuvia, joten blogin nimi puuttuu aika monesta otoksesta.

Pirteää talvea kaikille!