keskiviikko 29. elokuuta 2012

Bubo-bubo


Kerrankin valmistui vaatekappale, josta poika on todella innoissaan. Tähän ylsi Bubo-bubo pöllöhuppari, joka on myös äidin mielestä erityisen suloinen.


Bubo-bubo huppari




Kaava on viime syksyn Ottobresta (4/2011), koko 128cm. Kankaina on vahvat collegesvetarineulokset, vaaleanharmaa joskus ostettu Eurokankaasta ja tummempi oman kylän kangaskaupasta. Aplikaatioissa collegea ja joustista.

Hupparin piti valmistua jo kevääksi, mutta sen teko tyssäsi vaikeuteen valita sopivat värit pöllöön. Pitkään mietin millä korvaan lehden mallissa käytetyn siksak kuvioisen kankaan pöllön vartalossa. Epäilin, että yksivärisestä tulee liian valju, mutta vihreä väri olikin yllättävän toimiva ja siihen sain vielä ilmettä suoraompeleella tehdyllä siksak kuviolla. 










Välillä näyttää pojan meno hurjalta, kun vetäisee vetoketjun kiinni ylös asti ja sitten sokkona kävelee päin seiniä. Mutta kun pöllö vain näyttää kuulemma niin hienolta, että ei haittaa vaikkei nää mitään!








Lopultakin olen sanut hankittua tukikangasta (Vlieseline Vliesofix Hanhelista), jossa on liima molemmin puolin ja paperi toisella puolella, joten aplikointien teko helpottui kummasti. Tähän saakka olen laittanut yksipuolisen tukikankaan aplokoitaviin paloihin, jotka sitten kiinnittänyt kankaaseen liimanauhan paloilla. Homma on nyt siltä osin hivenen helpompaa. 

Blogini on saanut kesän aikana uusia lukijoita ja kävijämäärätkin ovat nousseet. Tervetuloa kaikille lukijoille ja blogissa vieraileville!


  



8 kommenttia: