sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Huppari, housuja ja paita

Tässäpä tällainen sekalainen postaus yhtä jos toistakin, mitä on tullut tehtyä, mutta jäänyt laittelematta tänne.

Isoveli sai samalla kaavalla tehdyn hupparin, kuin pikkuvelikin tuossa hieman aikaisemmin. Kaava on Eleven and One raitahuppari, Ottobresta (1/2011). Sen verran muutoksia tein, että aplikaation sijasta tein etumukseen taskun ja hihat eivät ole kokonaan vuoritetut, ainoastaan reunan huolittelu on tehostevärinen.


 Piristykseksi tein tehosteväriset koristeompeleet huppuun, hihoihin ja taskuun. Lisäksi laitoin nauhanpätkät hihaan ja taskuun koristeeksi. Näitä ihania nauhoja tilasin Hanhelilta. (Ja jälleen kerran kuva kääntyi käsittämättömästä syystä! =/)


Tässä vielä näkyy tuo huppu. Raitavelour on Eurokankaalta ja vuorin trikoo kierrätetty vanhasta paidasta. Varastoon on kertynyt vanhoja paitoja jotka ovat joko liian lyhyitä tai muuten epämukavia ja on mukava löytää niille jotain uusiokäyttöä! Näissä joita olen käyttänyt, on kangas vielä niin hyvä että voi hyvin yhdistää uuden kankaan kanssa. Ja senkin olen huomannut, että vanhoja vaatteita ei niin helposti enää raski laittaa kirpparille, kun vaan ajattelee, että tässähän on hyvää kangasta, josta voi vielä tehdä jotain muuta.


Tässä on sitten muutamat housut. Isommat, koko 122cm, on tehty Ottobresta 4/2000 Legginsien kaavalla. Lopultakin löysin tuon lehden josta kaava on! Tällä kaavalla olen tehnyt useat housut, malli muistuttaa hivenen Vilkas velourhousujen kaavaa, jolla vastaavasti on nuo pienemmät housut tehty (koko 92cm).
Raitacollege kirpparilta, ruskea college myllymuksuilta. Näihin raidallisiin kokeilin aplikointia raitojen värejä kohdentamalla. 

 

Näihin kokeilin tällaisia taskuja. Ylemmt koossa 92, alemmat 122.



Tässä on synttäripakettiin lähtenyt paita, koko 98cm. Kangas on sinistä koneet jerseytä Ikasyrilta. Kaava Ottobre 3/2008 Octopus T-paita


Ja mukaan itsetehty kortti.


Ja vielä iso kiitos teille jotka olette jaksaneet kirjoitella kommentteja! =) Ne lämmittävät kovasti mieltä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti