keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Mattopläjäys

 
Tänään valmistui vuoden ensimmäinen matto. Tämä oli toinen yritys keittiön matoksi ja lopultakin onnisti! Kuva tosin vääristää värejä, ruskeassa on todellisuudessa hieman lämpimämpi sävy.
 
 
 
Matto on neulottu hiekanruskeasta trikookuteesta ja ruusukaskuvioinnissa on lisäksi musta kude. Puihin oli niisitty ruusukasta, jota halusin kokeilla. Poljennalla on mahdollisuus toteuttaa tuota kuviota monella tavalla ja päädyin tällaiseen yhdistelmään. Niisinnässä oli pieni virhe, joka teki kuvioon tuollaisen hauskan pienen yksityiskohdan tuohon keskikohdan vasemmalle puolelle.
 
Matolla on leveyttä 85 cm ja pituutta n. 240 cm.
 
 
 

Tässä homma oli vielä aika alussa. Kude oli aika paksua, joten yllättävän nopeasti tämä sitten valmistui. Aikaa kutomiseen meni noin 16-18 tuntia, nopeasti laskeskeltuna.
 

 
 
Tämä sininen matto valmistui viime vuoden puolella. Tähän on käytetty omista ja lasten vanhoista vaatteista leikattuja kuteita sekä vanhoja lakanoita jne. Mukava kun raidoissa säilyy muistoja eikä kaikkea tarvitse laittaa roskiin (lue: saa kaappeja tyhjemmäksi kun kaikkea tulee sinne säilöttyä).
 

 
Matto pääsi pojan huoneeseen. Sinne se sopii farkuista tehdyn päiväpeiton seuraksi. Matolla on kokoa n. 140 x 205 cm.

 
 
Kudontaa harrastin myös reilu kymmenen vuotta sitten ja tein niistä ajoista itselleni muistoksi pienen kuvakollaasin. Kuvissa matot roikkuvat mattotelineellä tai jossain, joten ovat vain puolikkaita =). Seassa on myös pari muuta tekelettä. Täytyy kyllä sanoa että aika on ajanut näistä ohi. Ovat vähän hankalan värisiä jne. Ei minulla näistä olekaan tallessa kuin ihan muutama, jotka eivät nekään oikein täällä mihinkään passaa. Siispä on mukavaa tehdä uusia!
 

 
 

2 kommenttia:

  1. Voi apua, ihana tuo kuviointi! Mitenkä ihmeessä sellaisen voi osata tehdä? Syksyllä kävin kutomassa ensimmäisen mattoni - kudoin heti kolme mattoa ja yhden lattiatyynyn :D Niin ihanaa hommaa! Jossakin vaiheessa meen uudestaan jahka opiskeluilta ehdin ja on puut vapaina :)

    VastaaPoista
  2. Tämä puuha kieltämättä vie mukanaan =)! Tuo kuvio ei sinällään ole vaikeaa kutoa, perus palttinapolkusten lisäksi on kuviopolkuset 4 kpl, joista jokainen tekee tietynlaisen kuvion. Niillä sitten vain yhdistellään mieleistä kuviota sopiviin kohtiin. Kuviosysteemi on rakennettu puihin loimen laiton yhteydessä.

    VastaaPoista