maanantai 30. syyskuuta 2013

Kouluvaatetta pojalle

 
Esikoinen aloitti koulun tänä syksynä, eikä enää huoli päällensä mitä tahansa, varsinkaan äidin tekemänä. Tässäpä on äidillekin haastetta, löytää ideoita isojen poikien vaatteisiin, kun mitkään söpöt aplikoinnit tai muut äidin mieleiset kuosit eivät enää kelpaakaan.  Poika oli mukana Eurokankaassa ja pyysin häntä valitsemaan jonkin paitakankaan. Poika päätyi tähän baseball-jerseyhyn ja ihan pirteä paita siitä syntyikin! Kaava on oma. 
 
 
 
 
Miehen rikkinäiset vanhat farkut saivat uuden elämän pojan farkkuina. Farkuista oli tarkoitus saada mukavat ja helpot, joten tein niihin kuminauhavyötärön ja eteen samasta resorista päälle ommellut paikkataskut, jotta ei syntyisi paksuja kohtia. Pyrin käyttämään mahdollisimman paljon valmiita yksityiskohtia, jotta farkkujen ilme säilyisi "tehdastekoisena". Kaava näissäkin oma.
 
 
 
 
 
Tässä kuva tekovaiheesta.
 

 
 
 
 
 
 

 

Sovituskuvissa housut olivat jo takamuksesta mustat!
 


 
Nämä housut ovat velouria ja mukaan hyppäsi aplokoitu tennari.



 

 
 
Säiden kylmetessä pikaisesti ommeltu trikoopipo. Edessä jostain ostettu kangasmerkki.
 
 
 
 
Edellisestä postauksesta pääsi vierähtämään taas pitkä aika! Loppukesällä muutettiin ja vie aikansa ennen kuin paikat ovat kunnossa. Nyt olen kuitenki taas ommellut paljon ja luvassa onkin postauksia tiheämpään tahtiin!
Pirteätä syksyä kaikille!
 
 
 

2 kommenttia: