sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Liivimekko itselle

Kesällä ostin eräästä loppuunmyynnistä muutaman metrin ihanaa joustavaa harmaata stretchkangasta. Pitkään olen miettinyt, että mitä siitä tekisin ja lopulta siitä muotoutui tällainen liivimekko.

Kaava on Ottobresta 5/2012 Stitch Details tunikamekon kaavoista muokattu. Ompelin ensin kaavalla trikootunikan (joka tuolla yhä odottelee viimeistelyä), jonka jälkeen muokkailin kaavaa itselleni sopivammaksi. Tein sitten koevedoksen liivimekosta trikoisena (joka myös odottelee viimeistelyä) ja vielä yhden kerran piirsin yläosan uusiksi, jonka tulos tämä tekele sitten on. Mutta muokkailut kannattivat, sillä tämä on minulle just hyvän mallinen!  





Taskutkin tein hieman toisin, kuin alkuperäisessä kaavassa. Ompelin ne helman päälle ja taskun alalaitaan tein laskoksen antamaan taskulle väljyyttä.

Samalla valmistui myös sifonkinen rengashuivi. Sifonki on kesällä ostettu Eurokankaan paloista. Rengashuivi on helppo valmistaa. Tässä on 120 cm leveästä kankaasta otettu 1,5 m pala, asetellaan oikeat puolet vastakkain ja ommellaan leikatut reunat kiinni toisiinsa, jolloin muodostuu putki. Tämä yltää sopivsti kaulan ympäri kaksinkerroin kietaistuna. Jos kangas on paljon paksumpaa, mitat voivat olla toiset.



Onneksi tuota harmaata stretchiä jäi vielä, saan siitä jotakin muutakin tehtyä!

2 kommenttia: