torstai 24. marraskuuta 2011

Neulottu palmikkoliivi ja pari ompelusta

Lopultakin sain valmiiksi viime talvena aloittamani palmikkoliivin. Lankana tässä on Novitan Isoveli ja malli on oma kehitelmä. Puiset napit on kirpparilta. 


Vaikka tällä langalla ja paksuilla puikoilla neulominen sujui tosi nopeasti, tämän valmistuminen kesti ja kesti. Syynä oli se, että kun ei ollut mitään ohjeita niin aina kun piti keksiä joku ratkaisu kavennuksiin tms. erikoisiin kohtiin, työ jäi hyllyyn, koska jatkaminen tuntui niin isotöiseltä. Ja taas tästä kaikseta oppineena teen päätöksen: en enää koskaan neulo mitään ilman ohjeita!


Alunperin oli tarkoitus tehdä napinreiät, mutta sitten en osannut neuloessa arvioida mihin kohden ne olisin tehnyt, joten päädyin alla näkyvään ratkaisuun. Muitakin ongalmia oli: hihan malli ja kavennukset sekä pääntie. Ja lopuksi vielä kappaleien ompelu. En millään saa saumoista siistejä! Eli jatkossa teen vain yhtenä kappaleena naulottuja vaatteita...! 


Palmikko alkaa taskusta, tasku on vain ommeltu tuohon etukappaleeseen kiinni. 



Kaikista hankaluuksista huolimatta tästä tuli ihan kiva. Ja etukappaleet ovat saman mittaiset, vaikka kuvassa näyttävätkin eri pituisilta =) 



Tässä vielä pari ompelusta, jotka olen tehnyt jo kesällä. Tämän topin tein vanhasta t-paidasta, jota ei tullut sellaisenaan pidettyä. 



Tässä paita Trento viskoosijerseytopin kaavalla Ottobresta 2/2011. Tässä olen kankaan ottanut kirpparilta löytyneestä t-paidasta. Kanttauksiin käytetty kangas oli uutta. Kaavan malli on ihan kiva, mutta pituutta lisään reilusti, jos vielä tätä kaavaa käytän.

4 kommenttia:

  1. Kaunis palmikkoliivi! Hienosti sinulta sujuu neulominen ilman ohjettakin :)

    VastaaPoista
  2. Onpas huikean ihana liivi ja kivat palmikot.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kannatti kuitenkin kutoa neule loppuun asti. Aivan ihana ja monikäyttöinen.

    VastaaPoista