Vanha talvitakki alkoi olla jo aika kulahtanut ja uutta olen katsellut jo pidemmän aikaa. Mieleistä ei löytynyt, tai ne oli liian kalliita. Niinpä päätin kokeilla takin tekemistä itse.
Kaavana käytin Ottobren Penelope takin kaavaa, sillä muutoksella että tein kauluksen sijasta hupun. Kangas on luonnonvalkoista vakosamettia Myllymuksuilta, vanuvuorikangas ja napit on ostettu tämän kylän kangaskaupasta.
Penelope takki |
Tässä lähikuvaa miehustasta.
Hieman parempaa suunnittelua olisi voinut käyttää hupun teossa, nyt etureunan huolittelukaitale ei jatku huppuun saakka. Ja hinenen harmittaa, kun vuorikankaassa en ostanut luonnonvalkoista, tämä valkoinen vuori tuntuu loistavan liian kirkkaana takin sisällä ja hupussa.
Hupun piirtelin itse, tässä näkyy sen muoto. Vaikka tämän muutoksen tekeminen jännitti, ei se lopulta ollut kovin vaikeaa. Ohjetta huppuun ei ollut, vaan huppua piirtäessa otin vähän mallia muiden takkien hupuista ja hupun koon viimeistelin siten, että mittasin hupun alareunan saman mittaiseksi kaula-aukon reunan kanssa, jolloin se sopii paikoilleen. Huppu ommellaan samalla tavalla takkiin kiinni, kuin kauluskin.
Tässä vielä pari sovituskuvaa. Takin malli vaikuttaa kyllä hyvältä. Hihoihin olisi ehkä pitänyt tehdä enemmän pituutta, kun tykkään, että ne ovat reilun pitkät eivätkä nouse ylös käsiä nostaessa. Mutta kyllä tässäkin on ihan normaalipituiset nämä hihat.
Tosi hieno takki! Itse olen haikaillut, mitä teen lempitakkini ratkettua... Se on aika tavalla saman mallinen kuin tämä tekemäsi. Peakin takki on kestänyt jo yli 7 vuotta arkikäytössä, sadetta ja tuulta. Goretex-kankaiden ompelua en uskalla ajatella...
VastaaPoistaKivan näköinen takki, sopii sinulle tosi hyvin. :)
VastaaPoistaKiitoksia kommenteista!
VastaaPoistaLempitakki melkein kannattaa korjata, jos muuten on kunnossa. Vaikka monesti pienenkin ratkeaman korjaaminen saattaa olla monenlaisten mutkien takana, jos haluaa saumat hyvin piiloon.
Hienolta näyttää! Kaunis malli ja sopii sulle hyvin.
VastaaPoistaOi kuinka kaunis :) Sulle sopii todella hyvin.
VastaaPoistaKaunis takki! Sopii sinulle loistavasti. Miksipä ei muuten sopisi kun olet sen itse sovittanut ja ommellut. :)
VastaaPoistaTodella kaunis takki, ja istuu loistavasti! Tästä saa olla tosi ylpeä.
VastaaPoista