keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Sammakko ja kameleontti

Tässäpä muutama t-paita alkavaan kesään.
Tuossa aikaisemmin keväällä oli täällä kirpparilla tarjous, jossa sieltä sai ottaa muovipussillisen vaatetta viitosella. Minähän sieltä tietenkin hamstrasin kaikkea mahdollista, josta voisi joskus ommella jotakin. Tämä Sammakkopaita syntyi sitten niistä tarpeista. Kanttausten resorit ja jotkut aplikoinnin kankaista ovat kuitenkin uusia.

Kaava: Monstercar t-paita Ottobresta 3/2011, 104 cm.




Toisen paidan rintamukseen hyppäsi aplikoitu kameleontti. Trikoo tähän paitaan oman kylän kangaskaupasta.

Kaava: Monstercar t-paita Ottobresta 3/2011, 128 cm.



Päädyin vaihteeksi kokeilemaan useampaan paitaan kanttauksia. Yleensä en niitä harrasta, koska jostain syystä en vain saa niistä mieleisiäni ja ne ovat muutenkin hankalampia kuin resorit. Ja ei olisi pitänyt tehdä niitä tälläkään kerralla. En ole erityisen tyytyväinen tulokseen. Tai ehkä pitäisi hankkia nauhanohjain, sitten voisi onnistua.

Kaava: More gray, 110 cm


Tässä vielä paita kuorma-automiehelle.
Kaava: Young designers Ottobresta 3/2011, 110 cm

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Villasukat ja tunnustus



Tykkään neuloa paksuista langoista, koska kärsivällisyyteni ei ole huippuluokkaa mikäli työ ei ala tulla valmiiksi. Nyt tein kuitenkin poikkeuksen, sillä tarvitsin ohuemmat villasukat, koska kaikkiin kenkiin ei kovin paksut mahdu. Ja kieltämättä välillä tuntui etteivät nämä koskaan valmistu. Ja puoli talvea ne puikoilla sitten olivatkin ennen kuin valmistuivat.

Lankana näissä on Novitan Tico tico, puikot 2½ ja ohje on vyötteestä.


Villasukat tico ticosta


Sukista kuitenkin tykkään, ovat mukavat jalassa ja sopivan ohuet. Ja jotain uuttakin näiden myötä oppi. Kärkien leveä nauhakavennus oli uusi tuttavuus, ennen olen aina käyttänyt sädekavennusta. Ja pieni hups sattui myös. Kantapäähän olisi ohjeen mukaan kuulunut vahvistettu kantapää, mutta ohjetta sen kummemmin ajattelematta aloin tekemään sitä yksinkertaisena. Enkä tietenkään enää jaksanut purkaa kun sen huomasin. 





Olen saanut jokin aika sitten myös tunnustuksen Handmade by Annika - blogista. Kiitos Annika!
Tätä tunnustusta jaetaan blogeihin joissa on alle 200 lukijaa.



maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kassi muovipussin kaavalla ym.

Ompelulistallani oli vuorossa kestoversio kauppakassista muovipussin kaavalla. Kaapista löytyi vahvaa puuvillakangasta, joka sopi tarkoitukseen. (Kangas ehkä tilattu joskus ellokselta) Olen käyttänyt tätä nyt muutaman kerran ruokaostoksilla ja tykästyin sen verran, että näitä täytyy vielä tehdä pari lisää.   


Tämä pussukka valmistui erään on kirpparilta ostetun mekon hihasta. Viime kesänä muokkailin ostamaani mekkoa ja mm. poistin siitä hihat. Nämä hihat ovat sitten pyörineet tilkkulaatikossani siitä lähtien ja nyt toinen niistä päätyi pussukaksi. Ompelin vain pohjan kiinni ja vetoketjun hihansuuhun pitsin kohdalle. 

torstai 12. huhtikuuta 2012


 Ompeluinnostus on jälleen iskenyt talven tauon jälkeen ja tuotostakin alkaa syntyä. Innostus näkyy valitettavasti myös siinä, että kankaita on tullut tilailtua vähän liiankin ahkerasti ja myös kirpparilta tarttuu mukaan liian herkästi "tästä ehkä ompelen joskus jotain" osastoa. Niinpä nurkat taas pursuaa kangaslaatikoita, jotka eivät enää mahdu mihinkään kaappeihin piiloon.

Tässä postauksessa on nuoremmalle veljekselle valmistuneita paitoja. Koko näissä kaikissa on 104 cm. Molemmat pitkähihaiset ommeltu luottokaava More graylla Ottobresta 4/2011. 


Trikoiseen tähtipaitaan pääsi lentelemään myyrä rakettinsa kanssa.


Tämä paita on velouria ja muurahainen löysi paikkansa sen rintamuksesta.


Muruneulosta oli jäljellä sen verran, että se riitti lyhythihaiseen puseroon. Koska tämä on vähän liian paksua lyhythihaiseksi t-paidaksi, tein siitä toisen paidan päällä pidettävän pusakan kengurutaskuineen.


Nuoremmalle veljekselle on vielä helppo tehdä, kun se huolii kaikki kuvat ja värit. Sen sijaan 6-vuotias isoveli ei suostu ottamaan mitä tahansa tekeleitä päälleen, toteaa vain että hoidossa kaverit nauraa jos laitan tuollaisen. Toisin sanoen autot vain kelpaavat. En uskonut tämän iän koittavan ihan näin pian!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Koruja

Nämä helmet ovat ilmaisseet halunsa päästä koruksi jo pitemmän aikaa. Lopulta oikeanlainen inspiraatio tuli ja koru löysi muotonsa.








Koruun on käytetty lasihelmikokoelmaa ja mustia siemenhelmiä, jotka on pujotettu koruvaijeriin. Tarkoitus oli tehdä kaulakoru, joka sopii arkiseen käyttöön.




Sattumalta ketjun pituus on juuri sopiva, että se toimii myös käsikoruna nelinkerroin kieputettuna.



Tästä korusta tuli lopulta ihan kiva! Väreistä tuli minulle sopivat ja monikäyttöisyyskin on tietenkin plussaa.



Tässä vielä kuva aikaisemmin talvella tehdyistä kokeiluista taivutella koruja metallilangasta. Ohje on Annika Larssonin Ihanat korut kirjasta.




keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Puikoilta valmistunutta

Tänä alkuvuonna ei ole luistanut oikein hyvin käsitöiden saralla. Kipinä on puuttunut enkä ole saanut aikaan oikein mitään. Toisaalta mieli tekisi tehdä jotakin, mutta pää on ollut ideoista tyhjä enkä ole saanut aloitettua mitään.

Tähän keräsin muutaman julkaisemattoman työn, joista kaikki liittyy neulomiseen. Tämä neuletakki on ainut kunnon työ minkä olen tehnyt tänä vuonna. Ja sekin meni piloille, mikä harmittaa suunnattomasti. Tänä on neulottu ylhäältä alkaen, yhtenä kappaleena. Se mikä tässä meni piloille, on liian pitkäksi neulottu yläosa, eli hihoissa kainalot pitäisi olla ylempänä. Nyt tämä on liian väljä ja istuu huonosti. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: puran hihat ja alaosan ja teen kainalot ylemmäs. Tai puran vain resorit ja jatkan hihoja ja miehustaa pidemmäksi ja teen tästä suuremman koon, jonka laitan varastoon odottamaan tulevia aikoja. Kumpikaan vaihtoehto ei innosta ja tällä hetkellä tämä riepu on tungettuna kaapin perälle. =(

Lankoina: Novitan Miami ja Samos. Ohje: yleinen ylhäästä alas- neuleen ohje jostain neulekirjasta sekä Ruttu Nutun blogista. (Ohje siellä on ihan hyvä, mutta on pienempään kokoon, enkä osannut arvioida kuinka paljon enemmän lisäyksiä pitää tehdä 128cm kokoon.)



Tämä pojan neulottu liivi on Novitan talvi 2010 lehdestä. Tämän tekemisen aloitin jo viime talvena ja sain nyt vuodenvaihteessa lopulta valmiiksi. Lankana tässä seitsemän veljestä ja kokona muistaakseni 122 cm. 



Tällaisesta neulepuikkojen säilytyspussista olen haaveillut pitkään ja tuossa alkuvuoden päivinä sen lopulta toteutin. Mallia etsin blogien kautta ja sitten suunnittelin tällaisen version. Tästä tulikin mukavan käytännöllinen. Lopultakin kaikki neulepuikot löytyvät samasta paikasta! Kangas on kirpparilta löytynyt vanha verho. Ihanan pirteä! 



maanantai 23. tammikuuta 2012

paitoja ja välivaatteita



Viimevuoden puolella syyskaudella ei tullut juurikaan ommeltua pojille. Ompelukipinä iskikin sitten joulun ja uudenvuoden välillä ja vuoden alkupäivinä. Ja tässäpä on vielä loput tuolloin valmistuneet vaatekappaleet.


Molemmat paidat on ommeltu More Grey raglanpaidan kaavalla Ottobresta 4/2011. Olen käyttänyt sitä kaavaa ennenkin ja se on todella hyvän mallinen! Suosittelen!

Krokotiilipaita on kokoa 128 cm ja alla oleva paita reilu 98 cm. Trikoot on tilattu Lasten metsolasta. Näitä samoja tosin saa muualtakin.











Sitten vielä muutamia lämmikkeitä ulkovaatteiden alle. Vaikka pakkasta ei tänä talvena paljon tunnu olevankaan, lämmintä tarvitaan ulkoillessa. Tässä valmistui vähän täydennystä ulkoiluvarusteisiin.



Ihanan kirjavaisen fleecekankaan sain äidiltäni tuliaisiksi Virosta jo viime syksynä. Siitä valmistui pikkuveljelle välihaalari Jumpin' in haalarin kaavalla Ottobresta 6/2010.





Kangasta oli reilusti, joten ompelin samalla kaavalla myös toisen haalarin veljeni pojalle vietäväksi. Sen ompelin hieman kapealinjaista kaavaa väljemmäksi. Isompi haalari on kokoa 104 ca ja pienempi kokoa 92 cm.




Tämän fleecekankaan olen ostanut viimetalvena tämän kylän kangaskaupasta. Alunperin siitä piti tulla fleecetakki, mutta en sitä kuitenkaan saanut tehtyä. Isoveljen fleecehousut olivat unohtuneet joululoman ajaksi päiväkotiin, joten onhan toki helpompi ommella uudet, kuin hakea ne sieltä, vai kuinka ;) No, hyvä ne on olla toiset vaihtovarana.




torstai 19. tammikuuta 2012

Poropusero

Isoveljelle valmistui pehmeän pörröinen poropusero. Kangas on Lasten metsolasta ihanaa pörröistä fleecen tyylistä kangasta. Kaavana käytin Henri svetaritakin kaavaa Ottobre 1/2009 lehdestä, joskin muokkailin sitä jonkin verran ja tein nappilistan eteen vetoketjun sijaan.



Puserossa on hauskasti sama talvinen tunelma kuin tässä poikien mummolassa joulun aikaan ikkunan läpi otetussa kuvassa.


Tässä vielä sovituskuva. Poika innostui poseeraamaan kaikissa erikoisissa asennoissa ja ilmeet olivat myös sen mukaiset. 
Kuvista löytyi vain yksi julkaisukelpoinen =)  






perjantai 6. tammikuuta 2012

Dinolakki


Ostin fleecekangasta dinolakkia varten jo viime talvena, mutta en silloin saanut aikaiseksi sitä tehdä.  Nuoremman veljeksen lakkitilanne oli aika heikko, joten nyt se tulikin tarpeeseen. Ideoita lakin malliksi katselin eri blogeista ja piirtelin sitten kaavat. Suhteellisen hyvä tästä tuli, joskin pientä hienosäätöä voisi tehdä korvien kohdalla, mikäli tallaisia vielä teen.  




Lakki on kaksinkertaista fleeceä ja lakin etuosaan ja takasaumaan ompelin pätkän kuvionauhaa. Minulla oli tarkoitus laittaa myös nauhat solmimista varten, mutta ompelun tuoksinassa ne kuitenkin unohtuivat. No, pitää lisätä ne jos näyttää että lakki ei pysy päässä.



Tässä vielä sivuprofiili.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Joululahjaompelut

Tässäpä on tämän joulun joululahjaompelut. Niitä ei ollut kovin paljon. Päätin etten ota stressiä ompelusta, vaan teen sen verran kuin jaksan ja kivalta tuntuu. 

Tässä on samettinen mekko Ottobren 3/2011 Trobical Blend liivimekon kaavalla, koko 128 cm. Ihana pöllösametti on Kuopion Napista ja nauhasta. Helmassa pilkottaa myös taskut, vaikka niitä ei oikein hyvin kuvasta erota. (Kylläpä se kamera sattui taas vinoon! Pahoittelen kuvan laatua!)



Lainasin kirjastosta nukenvaatekirjan, mutta valitettavasti en muistanut laittaa nimeä muistiin. Kirjassa oli aivan ihania ohjeita, joiden pohjalta sitten väkertelin muutaman vaatteen. Näitä oli hauska tehdä!