torstai 4. huhtikuuta 2013

Vanhan blogin hautajaiset

Pähkäilin pitkään vanhan blogini kanssa, joka oli vuodatuksen puolella. Reilun vuoden aikana sinne ehti kertyä monenmoista käsityötä. Blogi tosin oli harrastuksen alkutaipaleelta, joten kovin kummoisia tekeleitä eivät kaikki olleet (eivät tosin ole vieläkään aina kovin häävejä...) Jotain kuitenkin päätin sieltä säästää ja siirtää tänne talteen ennen sen hävittämistä. Tekstit on kopioitu vanhasta blogista ja kuvat olivat onneksi vielä tallessa koneella.



xxxxxx


Tässä Lasten Metsolan traktorikankaasta tehty vetoketjupusakka koossa 116 cm. Kaava on Ottobren 1/2010 trikoopuseron kaavasta muokattu. Lisäsin siihen samantyyliset taskut, kuin olen nähnyt Lasten metsolan huppareissa.






xxxxxx



Tämä raitakangas on samasta paikasta. Tämä puku on noin kokoa 86. Housujen kaava on Ottobren 6/2009 haalarin kaavasta katkaistu housuosa. Vetoketjupusakka on saman lehden svetaritakin kaavasta muokattu. Tuntuihan nuo pojat tykkäävän, varsinkin vanhempi =)

 




xxxxxx



Tällä kertaa oli työn alla lappuhaalarit nuoremmalle pojalle. Kaava on Ottobresta 1/2010 Pippuri vuoritetut haalarit. Koko on 86. Päälliskankaana joustava sametti ja vuorena interlocktrikoo.




Pieniä muutoksia tein alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna. Huomioväriset tikkaukset jätin kaikki pois ja muokkasin myös vähän lapun mallia.

Myös polvien kohdat ompelin hieman eri tavalla ohjeeseen verrattuna.

Ja takataskujen malliakin vähän viilasin. Kavassa ne oli neliskanttiset. Tuo lenkki oli kiva yksityiskohta noissa henkseleissä.

 



xxxxxx



Tässä on body ja housut jotka tein lahjaksi eräälle pienelle pojalle. Bodyn kaava on Ottobresta 3/2010. Kaava on lyhythihainen, mutta tähän pidensin hihoja. Koko on 62 cm. Kuvaksi tein kengurun kaapista löytyneistä veloureista. Vatteet ehtivät hädin tuskin valmiiksi ennen kuin kävimme vauvaa katsomassa ja nepparit haaraan ostin vasta menomatkalla!

Molemmat kankaat ovat Eurokankaasta. Housujen lahkeeseen aplikoin samanlaisen kengurun. Housujen kaava on katkaistu Ottobren mustikkahaalareista ja koko on 62 cm.







xxxxxx



Tässä on liivimekko Muruneuloksesta ja niihin sopivat leggarit raitatrikoosta. Kaavat jostakin Ottobresta.  






xxxxxx




Helteistä huolimatta valmistui pojalle syksyinen takki. Halusin tehdä vähän
kapealinjaisemman kaupunkitakin hiippahupulla ja olen useasti ihastelut Ruttunutun blogissa vastaavan tyylisiä vaatteita. Kankaana tässä on ohut, joustava sametti ja vuorina puuvillakangas. Sametti on tämän kylän kangaskaupan palakorista ja puuvillakangas kangastukusta.



Kaavana käytin Ottobtestä 4/2010 raglanpaidan kaavaa. Pojan koko on n. 86, mutta leikkasin kaavan reiluna 92 kaavalla. Etukappaleen katkaisin ja leikkasin siihen lisävaran napeille. Hupun kaavan tein itse.

Takkia piristämään aplikoin pari pöllöä. Kankaana niissä on ruskea ja beige velour. Nappeja en löytänyt varastoistani neljää samanlaista, joten jouduin hieman soveltamaan. Nämä napit oli joskus jostain askartelukaupasta tilatusta nappisetistä, ja ovat aika pehmeän tuntuiset. Saa nähdä kestävätkö käytössä.


Tuo vuorikangas oli minusta tosi suloista! Ja pöllöjä löytyy sieltäkin. Ripustusrenksuksi laiton pätkän koristenauhaa ja kokolapun, joita lopultakin sain itselleni hankittua. Ne tilasin myös kangastukusta.


Takin kanssa kyllä meinasi epätoivo iskeä heti alkumetreillä. Samettipala oli liian pieni, mutta halusin välttämättä tehdä hupun. Niinpä jouduin kokoamaan sen kuudesta palasesta. Ja lisäksi leikkasin takin etu- ja takakappaleisiin liian syvät kaula-aukot, joten niihinkin jouduin laittamaan jatkopalan. Silloin alkoi tuntua, että nakkaan roskiin koko tekeleen. Mutta onneksi jaksoin väkertää palaset paikoilleen ja lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen.




Ja tässä vielä pikkumies uuden takkinsa kanssa.





 
xxxxxx



Tässäpä on pienimmälle pojalle koirapaita ja siihen parit housut. Kankaana setissä on velour. Siitä olen aplikoinut myös koiran. Koiran toisen korvan ompelin irralliseksi, se on kiinni vain juuresta. Koiran malli löytyy Myllymuksuilta ostetusta koirat-trikoon printtikuviosta. Kaavana tässä on raglan t-paita Ottobresta 4/2010, koko on 86 cm



Tässä paidan seuraksi parit housut. Molemmat on ommeltu Ottobren Mustikkahaalarin housuosan kaavalla.


Paidan selkämykseen ompelin koiran takaapäin. Selkäkappaleen yläosaan taas jouduin tekemään omalaatuisia ratkaisuja ja näyttääpäs se vinolta! Onneksi "luonnossa" ei näytä tuolta. (Valitettavasti en saanut kuvaa suoraan!)






xxxxxx



Tässä on vierähtänyt jo kauan aikaa edellisistä postauksista. Jonkin verran olen kyllä ommellut, mutta koneelle en ole saanut kuvia siirrettyä. Lähiaikoina on kyllä tarkoitus postailla talven aikana ommeltua. 
Aurinkoista kevättä kaikille! 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti