perjantai 19. helmikuuta 2016

Huppari ja yömekkosia

 
Nyt on pitkästä aikaa lasten vaatteiden vuoro päästä postauksen kohteeksi.
 
Tässä on joululahjaksi valmistuneet yömekkoset. Kaavana on Big Sis Ottobren lehdestä 6/2015 ja koot 134 ja 152cm. Tein nämä hieman ohjetta lyhemmällä helmalla. Nämä kankaat oli hankittu joskus vuosia sitten.
 
Big Sis yömekko

 
 
Tämän viikon ompelu oli puolestaan pojan huppari. Isoveli valitteli hupparipulaa ja siihen hätään tämä sitten ommeltiin. Onneksi laatikosta löytyi sen verran tarveaineita että saatiin huppari tehdyksi. Musta college on R-collectionin tehtaan kangasmyymälästä ja harmaa on joskus ostettu jostain, varmaankin Eurokankaan paloista. Vähän harmitti kun jouduin yhdistämään tätä huonompilaatuista harmaata tuohon huippulaatuiseen mustaan. Kokemuksesta tiedän, että tuo harmaa tulee nyppyyntymään muutaman pesun jälkeen, mutta Rokserin kankaat ei mene miksikään vuosienkaan jälkeen. 
 
 
Gray Days huppari
 
Kankaita leikatessa kävi pieni tapaturma, kun vahingossa leikkasin takakappaleen helmaan joitain kangasmerkintöjä. Tämä pala on siis poistokorista, 5e kilohinnalla ostettu ja siellä saattoi kankaissa olla joitain merkintöjä. Pienen paniikkipohdinnan jälkeen keikkasin kulman pois ja ompelin tilalle palan harmaasta kankaasta. Lopulta tämähän näyttää ihan harkitulta yksityiskohdalta =)
 
 
 
Kaava on hupparin luottokaava Gray Days (Ottobre 1/2013). Kaavan oli 140 cm koossa ja leikatessa oli tarkoitus tehdä tästä hieman isompi. Muut kappaleet leikkasinkin hieman isompina, mutta hupussa en muistanut ottaa sitä huomioon. Niinpä se ei sopinut paikoilleen. Pikaratkaisuna leikkasin levennyskaitaleen hupun saumaan. Joskin kangas oli sen verran vähissä, että langansuunta tuli väärin. Mutta jospa se ei menoa haittaisi! 
 
 
 
Hupparin jäljiltä huomasin collegepinon pienentyneen huolestuttavasti.  Niinpä suuntasin Rokserin kankaiden poistomyymälään. Ja se ei ole pettänyt minua vielä koskaan! Mukaan lähti aikamoinen pino kangasta. Mustat ja punainen ovat poistokorista (yht. 3,9m) ja ruskea ja oranssi ovat pakalta otettuja (yht. 1,5m). Poistokorista otetuille metrihinnaksi jäi n. 2,80 euroa ja pakalta otetuille n. 8,4 euroa. Laskin nyt tässä keskimääräisen metrihinnan, siellä kankaat myydään kilohinnoilla.
 
 
 
 
Tässä vielä kiireellä pikkuveljelle ommeltu sudaripaita. Tämän tein itsenäisyyspäiväksi lupauksenantoon, enkä siinä tohinassa ehtinyt edes lankoja vaihtamaan. Vähän tuo valkoinen paistaa läpi saumoista. Onpahan nyt paita, mihin merkkejä kiinnitellä. (kuvasin sen jälkeen, kun oli pojalla käynyt päällä. Tästä kuvasta huomaan että sehän on jo likainen!!)

 
 
Aurinkoa kevättalveen!
 

 




lauantai 13. helmikuuta 2016

Pehmoja, pipoja ja turbaanipyyhkeitä

 
Viimevuoden puolella tuli väkerreltyä kaikenlaista pientä tekelettä. Kokosin tähän postaukseen niitä nyt jonkun verran.
 
Pöllön idea lähti kaupassa nähdystä ovistopparipöllöstä. Tämä on tosin ihan pehmo, asustelee tätä nykyä sohvalla tyynyjen seassa.
 
 
 
 
 
Tildan kettu meni joululahjaksi suvun nuorimmalle tulokkaalle. Ohje löytyi Tildan talvikirjasta. Tämä kettu tosin herätti hilpeyttä meidän pojissa, kun ei se kuulemma ketulta näytä sitten ollenkaan. Uudessa kodissaankin se on nimetty Vilijonkaksi =). Vilijonkka onkin sille kyllä aika osuva nimi. 

 
 
 
Tildan talvikirja löytyi kirpparilta ja sen verran ohjeista kyllä innostuin, että tarkoitus olisi niitä vielä kokeilla muitakin.
 
 
 
Turbaanipyyhkeet on kyllä hyvä keino pyyheliinojen kierrätykseen. Yhdestä normaalikokoisesta pyyhkeestä tulee kaksi turbaania tätä pienempää kokoa. Kuvan vihreä ja siniruutuinen on samasta pyyhkeestä. Niissä pituus on 63 cm ja korkeus korkeimmasta kohdasta 24 cm. Kiinnitys hoituu napilla ja renksulla. Tämä koko riittää hyvin olkapäille ulottuville hiuksille. 
 (Jostain syystä Blogger kutisti tätä kuvaa leveyssuunnassa, pahoittelen että se näyttää tältä!)
 
 
 
 
Tein kokeilun vuoksi myös yhden isomman, johon applikoin toiselle puolelle linnun ja toiselle lehden. Tässä  vaan kävi pieni ajatusmoka, sillä kun turbaanin laittaa päähän, tulee lintu pään takapuolelle ja se myös katsoo taaksepäin. Paitsi jos turbaanin käärii takaa ja kiinnittää eteen otsalle, sitten se tulisi oikein. Pituus tässä on 72 cm ka korkeus 26 cm. Tämän koon pitäisi riittää pitkillekin hiuksille.
 
 
 
Tässä vielä keväiset pipot ja tuubihuivi. Kangas on joskus ostettu Eurokankaasta.
 














maanantai 8. helmikuuta 2016

Jämäkudematto

 Puissa oli vapaata, joten päätin kutoa maton jämäkuteista. Tosin punaisen kuteen ostin tätä varten, kun muuten ei kuteet olisi riittäneet. Eli kierre vain jatkuu: yksistä jämistä pääsin eroon, mutta tilalle tuli uusia jämiä. 


Jonkin verran suunnittelin värejä ja raitojen leveyksiä etukäteen, mutta lopullisesti se muotoutui vasta kutoessa. Koska puilla työstä näkee vain pienen kohdan kerrallaan, oli kokonaisuus yllätys puilta pois ottamiseen saakka. Jännitti kyllä, ovatko värit tasapainossa jne, varsinkin kun kuteet alkoivat loppua ennen aikojaan ja jouduin lopettamaan maton eri väriseen raitaan kuin olin suunnitellut. Mutta lopputulos oli erittäin mieleinen!

 

Kokoa tällä on n. 85×240. Muutaman sentin se kutistui suuntaansa puilta ottamiseen jälkeen. Kutomiseen meni aikaa reilu 10 tuntia. Edellisen maton yhteydessä arvioin kutomisajaksi 16 tuntia. Siihen lukuun taisi kyllä tulla laskettua mukaan  useampi pitkä kahvitauko ja juttutuokio muiden kutojien kanssa.

Paikkaa minulla ei tälle oikein ole, mutta tuli tästä sen verran ihana, että pitänee se jonne kuin mahduttaa!


Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa tehdä postauksen kännykällä. Saa nähdä miten tämä onnistuu! Kuvien rajausta pitää ainakin vielä harjoitella, sillä keskimmäisessä kuvassa näkyy erään toisen kutojan mattoa. Rajasin sen jo yhden kerran kuvasta pois ja mielestäni kyllä myös tallensin, mutta miksiköhän se vielä siinä näkyy?

Mukavaa viikkoa kaikille!