maanantai 15. elokuuta 2011

Pipoja syksyyn

Syksyä varten valmistui nippu pipoja. Materiaaleina näissä trikoo, joustis ja velour. Ihan kaikki ei tule omille pojille, vaan pari näistä annan eteenpäin. Kaikki tehty vapaalla kädellä leikkaamalla, sopiva koko on saatu sovittamalla tekelettä lakinsaajan päähän.Osa pipoista on yksinkertaisesta kankaasta, osa kaksinkertaisesta. Parista piposta on tuossa alempana sovituskuvat.




Tämä pipo on kaksinkertaista trikoota, johon aplikoin lasten metsolan on the road joustiksesta yhtden auton.


Takasaumaan ompelin palan nauhaa, kun kerrankin muistin käyttää niitä. Yleensä ne on ihan unohduksissa ja aina vasta jälkikäteen hoksaan, että niitäkin olisi voinut käyttää. 



 Myös tämä pipo on kaksinkertaista trikoota, trikoo on tämän kylän kangaskaupasta. Pipoon pääsi myös nuorimman pojan lempparihahmo myyrä.









2 kommenttia:

  1. Sinähän olet tehnyt vaikka mitä. Tunika on kiva.
    Hauskoja pipoja ja niitä tarvitaan aina!

    VastaaPoista
  2. Ihania pipoja! Lapset varmasti tykkäävät kun olet aplikoinut niin nättejä kuvia. :)

    VastaaPoista