maanantai 8. helmikuuta 2016

Jämäkudematto

 Puissa oli vapaata, joten päätin kutoa maton jämäkuteista. Tosin punaisen kuteen ostin tätä varten, kun muuten ei kuteet olisi riittäneet. Eli kierre vain jatkuu: yksistä jämistä pääsin eroon, mutta tilalle tuli uusia jämiä. 


Jonkin verran suunnittelin värejä ja raitojen leveyksiä etukäteen, mutta lopullisesti se muotoutui vasta kutoessa. Koska puilla työstä näkee vain pienen kohdan kerrallaan, oli kokonaisuus yllätys puilta pois ottamiseen saakka. Jännitti kyllä, ovatko värit tasapainossa jne, varsinkin kun kuteet alkoivat loppua ennen aikojaan ja jouduin lopettamaan maton eri väriseen raitaan kuin olin suunnitellut. Mutta lopputulos oli erittäin mieleinen!

 

Kokoa tällä on n. 85×240. Muutaman sentin se kutistui suuntaansa puilta ottamiseen jälkeen. Kutomiseen meni aikaa reilu 10 tuntia. Edellisen maton yhteydessä arvioin kutomisajaksi 16 tuntia. Siihen lukuun taisi kyllä tulla laskettua mukaan  useampi pitkä kahvitauko ja juttutuokio muiden kutojien kanssa.

Paikkaa minulla ei tälle oikein ole, mutta tuli tästä sen verran ihana, että pitänee se jonne kuin mahduttaa!


Kokeilen nyt ensimmäistä kertaa tehdä postauksen kännykällä. Saa nähdä miten tämä onnistuu! Kuvien rajausta pitää ainakin vielä harjoitella, sillä keskimmäisessä kuvassa näkyy erään toisen kutojan mattoa. Rajasin sen jo yhden kerran kuvasta pois ja mielestäni kyllä myös tallensin, mutta miksiköhän se vielä siinä näkyy?

Mukavaa viikkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Ford edge titanium 2019 - www.titanium-arts.com
    Find seiko titanium an edge edge of titanium water bottle titanium 2019. We are micro hair trimmer the largest suppliers urban titanium metallic of silicon in the world, which you can get from titanium earring posts www.dovo.

    VastaaPoista