perjantai 21. maaliskuuta 2014

Farkuista kintaat ja patakintaat

Vapaapäivän puuhastelun tuloksia.
 
 Eilen illalla surffailin metsästellen ideaa pellavatunikaan/liivariin. Päädyin sitten Hääräämön blogiin. Tunikaidea jäi vielä löytymättä, mutta siellä oli koottu ohjeita, mitä kaikkea voi tehdä vanhoista farkuista. Innostuin heti luonnostelemaan patakintaiden kaavoja ja tänään sitten syntyi tällaiset patakintaat. 
 
 
 
Tuonne siis sujautetaan käsi sisään. Tein kintaat molemmille käsille.
 
Kaikki materiaali on näissä kierrätettyä. Farkku on omista vanhoista housuistani ja puuvilla on kirpparilta. Välissä on lämpöeristeenä fleeceä vanhoista lasten haalareista.
 

 
 
Idea näihin farkkukintaisiin sai myös alkunsa samaisesta blogista. Näissä farkkukangas on jo toiseen kertaan kierrätettyä. Tein joskus pojalle housut omista vanhoista farkuistani. Nekin kuluivat polvista puhki, joten ehjät kohdat palvelevat vielä kinttaina. Vuori on fleeceä ja resori samaisten farkkujen vyötäröresorista.
 

 
En oikein teidä millä kelillä meidän rymyäjät voisivat näitä käyttää, mutta on ne ainakin helppo pestä, ei tarvi miettíä, että mikä ohjelma on sopiva ja kauanko menee aikaa kuivumiseen. Tällaiset taidan tehdä vielä itsellenikin.

 
 

3 kommenttia:

  1. Farkku on kyllä kiva materiaali moneen. Itsekin olen ilahtunut useammankin kerran Hääräämön blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vierailen siellä aika usein =)

      Poista
  2. Hauskat!
    Sinulle on haaste blogissani http://turkoosikissa.blogspot.fi/2014/04/11-asian-haaste.html

    VastaaPoista