tiistai 16. lokakuuta 2012

Housuja

Täsäpä on muutamat housut, jotka ovat valmistuneet syksyn aikana. Harmikseni en ole ehtinyt kovin paljoa tekemään käsitöitä tänä syksynä. Muutaman vuoden olen töissä omasta halustani tehnyt osa-aikaista työaikaa, mutta nyt kesän jälkeen lisäsin työaikaa yhdellä päivällä viikossa. Vaikutukset näkyivät heti käsityörintamalla, eli aikaa ei jää ompeluun samalla tavalla kuin ennen. Mutta eiköhän tässä kuitenkin aina jotain ehdi tekemään. Ompelupöydällä ainakin odottaa pino leikattuja vaatteita ja muidenkin suuniteltujen ompelusten lista on aikamoisen pitkä!  

 Nämä housut ovat pikkuveljelle, kokoa 104 tai 110, en muista varmaksi. Kaavana High jump Ottobresta 4/2011, materiaali collegea.


Toiset pikkuveljen housut ovat Odakota svetarihousujen kaavalla, Ottobre 1/2012, koko 110. Materiaalina vahva svetarineulos. Tämäkin kaava on erittäin hyvä, samoin kuin edellä oleva High jump. Molempia tulen varmasti käyttämään jatkossakin!



Isoveljen housut on myös tehty Odakota svetarihousujen kaavalla. Näissä jätin lahkeiden saumat ja taskut pois, mutta laitoin reisitaskut lahkeiden sivuille. Lahkeisiin myös laitoin lisää pituutta ja jätin resorit pois. Koko näissä on 128 cm.


Näihin alla oleviin isoveljen housuihin käytin high jump housujen kaavaa, jota muokkailin tosi paljon. Näihin väkertelin taskut eteen sekä yhden taskun taakse. Nämä molemmat isoveljen housut ovat samoista kankaista, joita käytin pöllöhuppariin (löytyy tuolta alempaa), joten molemmat sopivat hyvin sen kanssa pidettäviksi.




Mukavaa syksyä kaikille!


5 kommenttia: