maanantai 7. marraskuuta 2011

Nukelle tarvikkeita

Viimeviikolla pojat innostuivet leikkimään nukeilla. Koska nuket eivät ole niitä jokapäiväisimpiä leikkikavereita, niiden tarvikkeet eivät ole kovin runsaslukuiset. Pulaa sitten tulikin vaatteista ja nukkumapaikasta.  


Eipäs siinä auttanut kuin ruveta tuumasta toimeen. Kaivelin esille joskus kirpparilta ostamani vauvan sängyn pinnasuojan, jota ei ole tullut koskaan käytettyä. Siitä leikkelin ja ompelin nukelle kantokopan nukkumapaikaksi.



Tässä kuvassa näkyy tuo pinnasuojus ja minun vanhoja vauvanvaatteita, jotka ovat toimineet itsellänikin nukenvaatteina. Nämä poikien nuket ovat kuitenkin pienempiä, kuin oma nukkeni aikoinaan, joten muutin vaatteet näille nukeille sopivaan kokoon.



Lisäksi varastoista löytyi myös toinenkin kirpparilta hankittu, meillä käyttämätön pinnasuoja, josta tein parit peitot ja tyynyt nukeille.


Tässä vielä nukke uusine tarvikkeineen. No, niinhän siinä silloin kävi, että kun sain nämä valmiiksi, nukkeleikit olivat jo unohtuneet, eikä niitä sen jälkeen ole kaivettu esille. Mutta odottavatpahan nyt seuraavaa kertaa. Ja näitä oli ihan mukava tehdä, vaikka vähälle käytölle jäisivätkin, taitaa tässä äidissä kuitenkin asua sen verran pikkutyttöä =)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti