maanantai 13. kesäkuuta 2011

Virkattu matto terassille

 Olen usein ihastellut virkattuja mattoja, joita olen nähnyt blogeissa tai tuttujen tekemänä. Lopulta sain aikaiseksi tehdä itsekin sellaisen. Kuteina olen käyttänyt vanhoista vaatteista leikattuja räsykuteita. Tämä olikin tosi hyvä tapa hävittää sellaiset kulahtaneet t-paidat, joita ei voi viedä edes kirpparille.  Ja aika paljon niitä tähän kuluikin, keskimäärin yksi per raita. Maton halkaisija on n. 110 cm.


Virkattu matto


Tuossa edellisessä kuvassa näkyy aika selvästi tuo värien vaihtokohta. Onneksi se käytössä piiloutuu lähes huomaamattomiin pöydän alle. Oman haasteensa tasaisen tuloksen saamiseen tuo erivahvuiset ja eri tavoin venyvät kuteet. Pari kertaa jouduin purkamaan muutaman kierroksen, kun reunat meinasivat alkaa kupruilemaan. 



Tässä vielä kuva kuteiden leikkaamisesta. Olen tykännyt leikata kuteet pystysuunnassa. Ne voi leikata myös leveyssuunnassa, kunhan vain leikkaa kaikki kuteet samalla tavalla. Ompeleiden yli en leikkaa ja kulmia pyöristän hieman, että ne eivät näkyisi valmiissa työssä. Aikamoisen aikaavievää puuhaa, mutta leikkelin niitä vähitellen lasten ulkoilujen yhteydessä, terassin penkillä istuissani, toisella silmllä lapsia valvoen. Itse virkkaaminen sujui aika nopeasti.


4 kommenttia:

  1. Onpas pirteä matto. Just sopiva terassille. Tuliko ranne kipeäksi? Joskus tein korin lakanasuikaleista ja meinasi ottaa ranteen päälle...
    Ihania mekkoja olet saanut tuunattua.

    VastaaPoista
  2. Ei ihan ehtinyt tulla kipeäksi, mutta koko kädessä kyllä hartiaa myöten tuntui, jos virkkasi pidemmän tovin.:)

    VastaaPoista
  3. Onpas mukavia "vanhasta uutta" ompeluksia ym.! Itsekin harrastan samanlaista, joten hauska nähdä muidenkin. Ottobren naisen tunika on ollut myös ompelulistalla, katsoin viimeksi tänään ohjetta mutta pelkään siitä tulevan liian mammamainen... Olisi kiva nähdä miten tuo sinun versiosi istuu päälle!

    VastaaPoista
  4. Sovituskuvia tulee laiteltua harvemmin, koska jotenkin omien kuvien julkaisu tuntuu nololta. Ehkäpä jatkossa kuitenkin rohkenen jotain laittaa =)

    VastaaPoista