maanantai 4. huhtikuuta 2011

Sammarit - vanhasta uutta

Olen etsiskellyt pojalle pidemmän aikaa hyvää farkkujen kaavaa ja päätin kokeilla slim fit sammareiden ohjetta Ottobresta 6/2010 ja tykästyinkin kaavaan kovasti! Kaava oli nimellä Paperback Writer. Kaavan testaukseen käytin kirpparilta eurolla ostamiani aikuisten sammareita, joten eipä tullut housuille paljon hintaa! Myös vetoketjun sain siirrettyä näihin housuihin. Nappi on joskus jonkun vaatteen mukana tullut varanappi ja taskupusseihin käytin palasta vanhasta paidasta.


Housut leikkasin 122cm koossa, lahkeet hieman lyhempänä. Pojalle menee vielä housuissa 116, mutta kaavaa ja lehden kuvia katsellessani ajattelin, että näyttää aika istuvalta, joten tein varalta kokoa isommat. Se ei olisi ollut kuitenkaan välttämätöntä, ei tämä kaava niin kapea kuitenkaan ole. 


Vyötärönauhan siirsin näihin suoraa. Muut vyölenkit tulivat siinä mukana suoraan, eteen tulevat vain piti siirtää. Myös tuommoinen nahkainen merkki siirtyi vyötärönauhan mukana näihin housuihin. 



Tällä samalla kaavalla ajattelin tehdä pojalle kesäksi caprifarkkuja.

Tässä vielä parit sovituskuvat. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti