tiistai 16. heinäkuuta 2013

Housua, huivia, hametta

En juurikaan ole ommellut housuja itselleni, koska epäonnistumisen riski on ilmeinen. Nyt päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen, kun löysin kivan kaavan ja hyllyssä odotti aivan ihanaa joustavaa kangasta joka sopi kaavaan täydellisesti! Tein kaavat (Ottobre 2/2013, Sleek and Modern) ja varmistin vielä vanhoista housuistani että pitäisi tulla ihan hyvät ja tein pari muutosta vanhojen housujeni perusteella (tässä tapauksessa niitä muutoksia ei olisi kannattanut tehdä!). 




Väkräsin housuihin taskut, vetoketjuhalkiot ja muutkin yksityiskohdat ja nämä tietenkin pitää tehdä ensin, ennen kuin voi tietää tuleeko housuista muuten sopivat. Ja niinhän siinä kävi että pienethän näistä tuli! Voi sitä harmitusta! Siinä sitten istuin melkein valmiiden housujen kanssa ja mietin mitä hätäkeinoja olisi vielä käytettävissä. Mieli risteili lenkkeilyn lisäämisen, tuttavien housukoon ja itkupotkuraivarin välimaastossa, mutta päädyin kuitenkin purkamaan lahkeet ja ompelemaan ne niin pienillä saumavaroilla kuin vain mahdollista. Se auttoikin asiaa ihan mukavasti. Mutta miten saada vyötäröön väljyyttä? Perinteinen kiilaratkaisu ei miellyttänyt, mutta lopulta päädyin samankaltaiseen viritelmään. Naamioin kiilat koristelistoiksi, joihin lisäsin niittejä ja nyt toivon että ne näyttäisivät tarkasti harkituilta yksityiskohdilta! =) Ainoastaan vyötärökaitaleen jouduin leikkaamaan uusiksi.

 Loppuviimein housut sopivatkin jalkaan! Joskin parin kilon tiputtaminen ei tekisi huonoa, mutta pystyy näitä kuitenkin pitämään. Ja mallista tykkään todella, tämä kaava pääsee vielä käyttöön, tosin leikkaan sen reiluilla saumanvaroilla =)   

Tässä kuvassa näkyy vielä tuo niittilista tarkemmin. 




Eurokankaan paloista tarttui mukaan jälleen sifonkia, jonka jälleen ompelin putkihuiviksi. Nyt näitä alkaa jo olla joka takin kanssa pidettäväksi!  




Sitten on vielä yksi tuunailu. Ostin tämän hameen joskus kirpparilta. Hame on kivan värinen, mutta sitä ei tullut käytettyä koska helma oli turhan pitkä, reilusti yli polven. Niinpä lyhensin hametta ja ompelin pitsiä helmaan, ja kylläpä siitä tuli kiva!  


Tässä vielä hame ennen muutosta. 



Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, että muutin kuvissa blogin nimen kirjoitusasua. Nyt se vastaa paremmin nimen merkitystä. Tarkoitus on vielä muuttaa sama muoto tuohon blogin nimeen, kunhan ehdin sen tehdä.





2 kommenttia:

  1. minä tein itselle sillai housut,että purkasin vanhat lempihousuni ja niiden perusteella tein.Oli vaan vaikeaa saada sitä kangasta missä on elastia mukana.Sinullahan kävi kuitenkin hyvin,kun et luovuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanhojen housujen purkaminen ja siitä tekeminen on kyllä hyvä konsti. Kun lempparifarkut jossain vaiheessa lahoaa, teen niistä uudet tuolla systemillä!

      Poista